Siirry pääsisältöön

Tervetuloa mukaan matkalle kohti parempaa itsetuntoa

Miksi itsetunto kiinnostaa minua?

Olen kärsinyt huonosta itsetunnosta pitkään. Olen nähnyt itsessäni enemmän puutteita ja vikoja kuin hyviä puolia. Olen sortunut vertailemaan itseäni muihin, arvostellut, kritisoinut, mitätöinyt, pienentänyt ja mollannut itseäni. Olen ollut aivan älyttömän ankara itseäni kohtaan.

Sisäinen ääneni on ollut armoton. Niin armoton, etten ole oikeastaan edes voinut onnistua. En ole voinut tuntea olevani ylpeä omista saavutuksistani. Siispä ei ole aina edes kannattanut yrittää, enhän olisi kuitenkaan voinut olla lopputulokseen tyytyväinen. Olisin vain nähnyt sen ainoan pienen asian, joka meni huonosti.

Koska en ole pystynyt itse uskomaan itseeni, omiin kykyihini ja arvooni, olen elänyt elämääni melkoisella säästöliekillä ja riman alta. En ehkä ole tavoitellut tarpeeksi niitä asioita, jotka olisivat olleet itselleni oikeita ja merkityksellisiä.

Vähitellen aloin saada tarpeekseni. Aloin tutustua itsetuntoon. Etsin tietoa netistä ja kirjoista. Aloin ymmärtää, että minun ei tarvitsisi kärsiä huonosta itsetunnostani enää, vaan voisin aloittaa itsetuntemus työskentelyn, tutustua itseeni paremmin ja parantaa itsetuntoani.



Tämän blogin tavoite on lähteä matkalle kohti parempaa ja tasapainoisempaa itsetuntoa. Tavoitteena on parempi itseni tunteminen, omien vahvuuksien ja unelmien löytyminen sekä rohkeus kulkea kohti unelmieni elämää.

Jos itsetunnon kohennus kiinnostaa sinua, niin olet lämpimästi tervetullut mukaan matkalle.


Millaisen itsetunnon sinä omistat? Millaisen itsetunnon haluaisit omistaa? Miten itsetuntosi on vaikuttanut sinun elämääsi? Oletko uskaltanut tavoitella sinulle tärkeitä asioita?






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Joulukalenteri 18. Luukku Millaisille asioille minun on vaikea sanoa EI ? Varaa itsellesi oma hetki. Etsi rauhallinen paikka , jossa saat olla hetken rauhassa. Lue kysymys, ja pohdi millaisia ajatuksia se sinussa herättää. Tämän päivän tavoite on tutkia millaisia ajatuksia sana EI sinussa herättää? Kenelle/mille/millaisille asioille sinun on vaikea sanoa EI vaikka haluaisit? Millaisia tunteita EI sana sinussa herättää? Liittyykö sanaan pelkoa, syyllisyyttä, velvollisuuden tunnetta toisia kohtaan, hylätyksi tulemisen pelkoa, häpeää, ahdistusta? Pelkäätkö toisen reaktiota, jos sanot kieltäydyt ? EI sana määrittää sinun omat rajasi. Se on tärkeä osa hyvää itsetuntoa. Oletko kiinnostunut tutustumaan itseesi, omiin ajatuksiisi, uskomuksiisi, vahvuuksiisi, unelmiisi ym. paremmin? Haluatko parantaa itsetuntoasi? Olet lämpimästi tervetullut mukaan yhteisöömme facebookissa https://www.facebook.com/parempiitsetunto/
Joulukalenteri 13. Luukku Miten käytän aikani tänään? Tämän päivän kysymyksen tavoitte ena on pohtia omaa ajankäyttöä . Mihin aikani menee? Käytänkö sen oikeisiin asioihin? Voit palata takaisin joulukalenterin 5. luukun kysymykseen, joka oli: Mitkä asiat ovat minulle elämässä tärkeitä? Kuinka nämä tärkeät asiat eli omat arvoni näkyvät ajankäytössäni? Teenkö itselleni oikeita asioita? Sijoitanko aikaani omien arvojeni mukaisesti? Jos olet kiinnostunut tutustumaan paremmin itseesi , omiin ajatuksiisi , uskomuksiisi, vahvuuksiisi ja unelmiisi ja haaveilet paremmasta itsetunnosta, niin olet lämpimästi tervetullut mukaan facebook yhteisöömme https://www.facebook.com/parempiitsetunto/
Joulukalenteri 10. Luukku Millaisia kauniita ajatuksia voisin ajatella itsestäni tänään? Ajatukset vaikuttavat tunteisiimme ja tunteet valintoihimme ja tekoihimme . Ajatuksilla ja tunteilla on suuri vaikutus itsetuntoomme ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiimme . Tänään testaamme ajatusten voimaa luoda tunteita.  Yritämme keskittyä ajattelemaan itsestämme kauniita ajatuksia . Näkemään kaunista, ihanaa ja hyvää moittimisen, mollaamisen, kritiikin sijaan. Tavoite on nähdä, miten omat ajatuksemme vaikuttavat tunteisiimme, joita tunnemme. Jos haluat, voit testata ajatusten vaikutusta niin, että ajattelet ensin kaikkia niitä epäkohtia ja virheitä, joita ehkä itsessäsi näet. Ajattelet kaikkia niitä kokemuksia, jotka ovat vaikuttaneet negatiivisesti itsetuntoosi ja minäkuvaasi. Miltä olosi tuntuu näiden ajatusten jälkeen? Tämän jälkeen etsi itsestäsi kauniita ja ihania piirteitä . Muistele hetkiä, jolloin koit itsesi ihanaksi ja rakastetuksi? ...